Kun oikein potuttaa eikä mikään onnistu, saattaa ihminen todeta, etteivät asiat suju niin kuin elokuvissa. Näin olen kuullut sanottavan usein, sillä siellä missä minä liikun, menevät hommat, duunit ja työt lähes poikkeuksetta päin kuusta, hevonvitunkuusta tai helvetinkuustoista.
Nyt tähän kaikkeen on kuitenkin tullut muutos, sillä totisesti voin kertoa, että muutamat viimeiset työpäivät ovat sujuneet viimeistä piirtoa myöten niin kuin valkokankaalla konsanaan. Valitettavasti en kuitenkaan tarkoita nyt sellaisia elokuvia, jossa tunnelma on leppoisa, rakkaus kukoistaa ja loppu onnellinen, vaan viittaan enemmänkin tragikoomisten farssien, verenmakuisten kauhuelokuvien ja suuren budjetin katastrofileffojen suuntaan. Paljon on tapahtunut kaikenlaista, vähemmän kuitenkin hauskanlaista.
Jahka saimme lastimme pitkällisten ja ankarien ponnistelujen jälkeen puretuksi Rotterdamin satamassa, siirryimme sataman ja valtion vesien ulkopuolelle ankkuria kylvettämään. Kellutimme laivaamme ankkuripaikalla rauhassa viiden kokonaisen vuorokauden ajan, ja vielä kuudentenakin päivänä lepuutimme monitonnista rautahaarukkaamme merenpohjassa, mutta emme enää rauhassa, vaan säheltäen, soheltaen ja sinkoillen.
Tuon kohtalokkaan perjantaipäivän aamuna kävi näet käsky, että aluksen painolastivesitankit olisi puhdistettava mudasta, hiekasta ja kaikesta muusta irstasta, jota niihin on vuosien saatossa kerääntynyt. Kuuliaina työntekijöinä emme epäröineet tarttua toimeen, vaan puimme yllemme kumiset vaatteet, viritimme paloletkut valmiiksi ja sukelsimme kohti tankinpohjia letkut loiskuen. Tämä toi mukavaa vaihtelua normaaliin työpäivään, sillä tankin pohjalla sain kerrankin viettää aikaa kaltaisessani seurassa; polskinhan siellä yhdessä meren mudan ja muun pohjasakan kanssa.
En tiedä oletko koskaan käynyt kauppa-aluksen painolastitankissa, mutta prosentuaalisen todennäköisyyden perusteella oletan, että et ole. Tässä sinulla ei kuitenkaan ole mitään syytä häpeään, sillä usko kun kerron, ettei painolastitankkia ole suunniteltu leppoisaksi ajanviettopaikaksi tai vetäväksi matkakohteeksi. Kun hyvä ja viisas Jumala aikanaan suunnitteli sukuni miesten geeniperimää, katsoi hän parhaaksi antaa näille suuria ajatuksia ja hyvän järjen, mutta jätti vaihtokaupassa esi-isäni varreltaan lyhyiksi ja hartioistaan kapeiksi. Tästä huolimatta minun oli toisinaan eli koko ajan vaikea saada itseäni mahtumaan tankin pienimpiin sopukoihin ja ahtaimpiin koloihin, ja hetkittäin olin niin ahtaalla, että meinasin joutua jopa kiroilemaan. Pidin kuitenkin mieleni ja letkuni kovana, enkä alentunut mokomiin anaaliuksiin tai banaaliuksiin.
Vahinko ei tule kello kaulassa, vaan se tulee silloin, kun työpäivä on juuri loppumaisillaan. Ja kas, kun työpäivämme oli juuri loppumaisillaan, kävi vahinko: hieman ennen ruoka-aikaa näet amerikkalaiskoomikko Eddie Murphy Murphyn lakeineen astui mukaan peliin ja käski, että miesten oli noustava ulos tankeista ja ankkurin ylös merenpohjasta, sillä olimme jälleen ryhtyvä matkantekoon. Emme tietenkään kovin pitkälle, vaan ainoastaan muutaman tunnin ajomatkan päähän takaisin Rotterdamiin. Näin ollen lämpimänä höyryävät makkaralautaset höyrysivät ruokapöydän sijasta ainoastaan mielessäni, sillä vapaa-ajan sijasta pääsin viettämään vielä hieman lisää työaikaa. Olin siis perjantaina hommissa aamukahdeksasta kutakuinkin puoleen yöhön asti, ja pitempäänkin olisin ollut, mutta sitten vuorokaudesta loppuivat tunnit, eikä kovinkaan työmies voi enää lisätä perjantaista työpanostaan, jos kello on jo kääntynyt lauantain puolelle. Suinkaan en ollut ainoa, jota tällainen pitempiaikainen yhtäjaksoistyökiinnitys riepoi, vaan myös muut miehistön jäsenet saivat maistaa oman siemauksensa ylitöiden runsaana helmeilevästä maljasta.
Nyt on työtaakka kuitenkin jo hieman keventynyt, eikä eilisellekään kertynyt hommia kuin yhdentoista tunnin edestä. Lastin ensimmäinen osa on jo kyydissä, mutta syistä joita minä tai kukaan muukaan ei tiedä tai välttämättä edes koe tarvitsevansa tietää suoritetaan lastaus tälläkin kertaa kahdessa eri laiturissa. Koska joku arveluttava ja epärehellinen ryökäle vielä kuhnaa toisessa lastauslaiturissamme, odottelemme paikan vapautusta väylänvarren diktaaleihin kiinnitettynä. Jahka kaikki tavara on pumpattu tankkeja koristamaan, suuntaamme ensin Hampuriin ja sieltä satamaan, jonka nimeä en muista, mutta jonka luulen olevan Ruotsissa, vaikka voi se olla Tanskassakin. Kuka näistä tietää.
Tarinoita ahterista 