Jos olet kuin minä, olet ehkä joskus saattanut nähdä televisiosta jonkin James Bond-elokuvan. Jos et, kertaan elokuvasarjan kaikkien filmien juonen tässä nopeasti: viinaan menevä ja naisissa ravaava englantilainen herrasmiesagentti pelastaa maailman katalalta suunnitelmalta, jonka on suunnitellut käsittämättömillä älynlahjoilla ja loppumattomilla resursseilla varustettu rikollisnero, jota puolestaan avustaa tämän tyhmä mutta vuortakin vahvempi palkollinen.
Itse muistutan kovastikin vakoiluelokuvien sankareita siinä suhteessa, että minulle on siunaantunut ominaisuuksia kaikilta edellä mainitulta ihmistyypiltä. Valitettavasti kävi vain niin kurjasti, että vanhempieni aikanaan järjestämissä geeniarpajaisissa rastikseni lankesivat lähinnä Tohtori Non kompakti ruumiinrakenne sekä Sean Connerysta muistuttava ennen aikojaan vetäytyvä hiusraja. Kun tähän ynnätään lisäkuormaksi vielä Rautahampaan järjenjuoksu, voidaan helposti tehdä johtopäätös, että sellaiset työtehtävät, joiden toteuttaminen vaatii suuria määriä fyysistä voimankäyttöä tai öljyttyä järjenjuoksua, saattavat toisinaan tuottaa minulle ylitsepääsemättömiä vaikeuksia. Tällainen oli tilanne esimerkiksi toissapäivän myöhäisiltana, jolloin sain arbeetikseni irroitella pakkautunutta lunta ja jäätä laivan kannesta.
Alkuun tilanne vaikutti melko tuskaiselta sekä itseni että työn etenemisen kannalta, mutta hetken kolailun jälkeen suru muuttui iloksi ja masennus innoksi. Ymmärsin näet, että käsissäni oli pitkän tauon jälkeen mitä mainioin tilaisuus päästä käyttämään suosikkityökaluani, päijäthämäläistä jokapaikan ongelmaratkojaa, siis metristä lekaa. Koska osallistuin lukiossa yhdelle ja samalle fysiikan peruskurssille peräti kolmesti, muistan ja ymmärrän hyvin, että jos tarpeeksi pitkän varren päähän kiinnitetään tarpeeksi jykevä kappale, alkaa kaltaiseni hentovartinenkin työntekijä saada tulosta aikaan. Ja niinhän siinä kävi, että eri fysisistien laatimien lakien mukaisesti jää jäi kakkoseksi, kun nuija alkoi heiluttaa nuijaa ja kirota niin että Emäsalon rannassa mökkiläisten korvat punersivat.
On Suomi köyhä, siksi jää, runoili Runeberg aikanaan. Jos kansallisrunoilijamme oli oikeassa, luulen, että varustamon kassaan kilahti sunnuntai-iltana armoton määrä käteistä, sillä jäätä ei ainakaan minun vastuualueeltani enää löydy, paitsi vähän.
Tarinoita ahterista 