Viiden tähden jätkä

Jälleen on tullut todistetuksi, että olen kutakuinkin täydellinen kaveri, ja onpa minulla tästä vielä todistuksena esittää erään korkeasti koulutetun tohtorin laatima ja leimallaan allekirjoittama virallinen asiakirja. Kävin tänään näet tarkastuttamassa itseni lääkärillä, joka katsoi minut taas kelvoksi meripalvelukseen seuraavan kahden vuoden ajaksi.

Tohtori tutki minut huolella ja mitä suurinta tarkkuutta noudattaen. Aivan ensimmäiseksi hän osoitteli minulle seinällä roikkuvaa taulua ja pyysi tarkastelemaan sitä vuoroin oikealla, vuoroin vasemmalla silmällä. Tein töitä käskettyä ja kiltisti raportoin näkemäni numerot ja kuviot niitä osoittelevalle tohtorille, joka myhäili tyytyväisesti. Miksi hän niitä minulta tenttasi, sitä en tiedä enkä edes ymmärrä, sillä matkaa minusta plakaatille oli useampi metri, kun taas taulun ja tohtorin väliin tilaa jäi vain puolittaisen kädenojennuksen verran. Luulisi sen nyt itsekin osanneen siltä etäisyydeltä ne numerot lukea, helvetti sentään.

Seuraavaksi lääkäri tutki sydäntäni, joka oli siellä missä pitääkin, eli rinnassani. Tämä hämmästytti minua suuresti, sillä luulin totisesti jo vuosia sitten menettäneeni sen eräälle viehkeälle neidolle, joka sitä yhä niin kovasti lämmittää. Lääkäri kuitenkin lohdutti minua kertomalla, että neito on ilmeisesti lämmöllään pitänyt verensirkulaattoristani niin suurta huolta, ettei sen toiminnasta löytynyt erilaisissa stetos- ja periskooppillisissa tutkimuksissa mitään moitittavaa, ja sekös minua hymyilytti.

Myös verenpaineeni tohtori mittasi. Siitäkään hän ei löytänyt vikaa ja osoitti samalla jälleen kerran väitteet rasvan, suolan, kerman ja oluen terveydellisistä haittavaikutuksista valheellisiksi. Lopuksi kävin vielä näytteenottopaikalla luovuttamassa mukillisen pissiä laboranttien tutkittavaksi, joka sekin osoittautui täyden kympin arvoiseksi. Ihmekös tuo, sillä onhan sitä säilötty samassa tilassa suurten ja oivaltavien ajatusteni kanssa.

Jos tarkastus olisi ollut ensimmäiseni, olisin joutunut vielä todistamaan, etten ole värisokea ja että kuuloni on riittävän hyvä. Koska olen kuitenkin tohtorin vanha tuttu, ei hän näitä testejä enää uusinut, vaan suosiolla luotti sanaani kun kerroin kuuloni olevan tosiaan niin moitteeton, että kuulen ääniä toisinaan silloinkin kun kukaan ei puhu. Lisäksi ensimmäisellä tarkastuskerralla keuhkoista otetaan thorax-kuva, jota ei sitäkään tarvitse enää jatkotarkastuksissa uusia.

Mitä tämä kaikki hauskuus sitten maksaa, saattaa joku ihmetellä. No ei paljon mitään! Vaivaiset 109 euroa ja kymmenen senttiä. Tarkastus kesti kelloni mukaan kutakuinkin kymmenen minuuttia, josta voimmekin näppärästi laskea, että kokopäiväisen merimieslääkärin kuukausipalkka on noin 98 190 euroa. Ei hassumpaa! Melko rehti rahasumma selittyy tosin sillä, että tarkastutin itseni yksityisen lääkärin vastaanotolla enkä terveyskeskuksessa. Terveyskeskuksissa samanlaisia intyygejä myönnetään useimmiten viidenkympin maksusuoritetta vastaan.

Merimiesterveyskeskusten yhteystietoja löydät painamalla tästä.

Advertisement

Merisairas mies Tuusulassa

Lyhyen ja rauhallisen merimiesurani aikana ovat aallot kuljettaneet minua mitä moninaisimpiin paikkoihin, mutta harvoinpa olen pistäytynyt niin eksoottisessa käyntisatamassa kuin eilen. Kävin näet Tuusulassa. Sillä tapahtui niinä päivinä, että Varustamoliitolta kävi käsky, että maamme merenkulkusektorin nuoret toivot on koollepantava, ja missäs muualla sitä voisikaan panna yhtä mukavasti kuin tuusulalaisessa kokoushotellissa.

Kävi siis niin, että me, suomalaisten merenkulkuoppilaitosten valmistuvat vuosiluokat kaikista ammattikorkeakouluista Maarianhaminaa lukuunottamatta, kokoonnuimme hyvässä tarkoituksessa ja mitä suurimman ekumenian vallitessa saman katon alle kuulemaan, mitä Varustamoliiton edustajilla ja ulkopuolisilla luennoitsijoilla oli kerrottavanaan. Ja kerrottavaa riitti, sillä tuskin on koskaan aiemmin edes kuumin takkavalkea hohtanut yhtä kirkkaana kuin kokoushuoneemme päätyseinä erilaisten Powerpoint-esitysten heijastuessa videoprojektorista sen maalipintaan.

Luentoja oli lähtöön ja toiseen, ja niitä kaikkia yhdisti yksi asia: ne olivat joko hyviä tai huonoja. Osa käsiteltävistä asioista oli jo entuudestaan tuttuja, mutta mahtuipa joukkoon sellaisiakin puhujia, jotka jakoivat uutta tietoa vasemmalta ja oikealta sekä vähän ylhäältä ja alhaaltakin, eikä kompassiruusulta ollut helppo löytää sellaista suuntaa, josta uutta informaatiota ei olisi tarjottu. Enpä olisi uskonut, että voisin tästä enää paljoakaan lisää viisastua, mutta niin vain näyttää käyneen.

Erikoista oli sekin, että kun luennot loppuivat ja ilta eteni, alkoi hotellin lattia kummallisesti keinua jalkojeni alla, näkökenttäni sumeni ja jo kertaalleen syöty hyvä ja maittava ruokakin alkoi täysin autonomisesti nousta takaisin suuhuni. Ja kas, jos en olisi ruokasalin ikkunasta nähnyt puunoksien väräjävän tuulessa ja autojen kiitävän maantiellä, olisin voinut vaikka vannoa, että halon pohjoisen Atlantin aaltoja hurjassa syysmyrskyssä boforien koetellessa kasvojani.

Koska paikalla oli edustajia myös Turun ruotsinkielisestä koulusta, uskalsin hieman harjoittaa kielitaitoanikin. Ennen kuin uskalsin puhjeta kielikukkaistervehdyksiin toisella kotimaisella, jouduin tosin hieman voitelemaan kieltäni viinillä, mikä osoittautuikin hyväksi ratkaisuksi, sillä totisesti luulen, että illan muuttuessa yöksi hallitsin sellaisiakin kieliä, joita en aiemmin ollut kuullut edes puhuttavan.

Vaikka suuresti iloitsinkin kaikesta kokemastani, on loppujen lopuksi onni, etten suorastaan työkseni joudu kiertämään kaikenmaailman konferensseissa ja seminaareissa. Jo pelkkä ajatus saa maksani irvistämään.

Pyhä vailla juhlaa

Niin kuin hyvin tiedetään, on Jumala kaikkivaltias, kaikkitietävä ja kaukaa viisas. Niinpä hän oli aikoinaan antanut kalenterintekijöilleen luvan mahduttaa vuoden varrelle muutaman kirkollisen pyhäpäivän, joiden aikana ihmiset voivat kaikkensa ponnistaen olla tekemättä mitään. Riittää kun makaa sohvalla eikä mene töihin ja isä taivaassa on tyytyväinen.

Aivan kaikkialle ei Jumalan korkeatahtoinen ja hyvää tarkoittava mahtikäsky kuitenkaan ulotu. Ei, ei suinkaan, sillä  vesireittejä kyntävät hyvät ja riuskat merimiehet joutuvat tahtomattaamankin nakkaamaan pitkät kirkkopyhille, pääsiäisille, jääkiekon maailmanmestaruuksille ja muille valtiollisille juhlapäiville, jotka oikeuttavat tukevammalla kamaralla kävelevät kansalaiset röhnöttämään toimettomina.

Laivaa ei sovi juhannusaattona ankkuroida, vaikka miehistö mielummin tanssisikin kokon ympäri pienissä koskenkorvissa, vaan yöttömästä yöstä joudutaan nauttimaan töitä tehden. Pääsiäisenä ei hartainkaan laivamies pääse nauttimaan pyhiä sakramentteja herran huoneeseen, vaan joutuu lukemaan loitsunsa kahvitauolla tupakkakopin lämmössä. Vappulakkiakaan ei kannata vetää korville, sillä hieno ja kallis vaivalla hankittu pipa kuitenkin työskentelyn lomassa tahriintuisi.

Mutta katso: jouluisin sentään merimieskirkko muistaa nuoria vettenkyntäjiä villasukilla ja suklaalevyillä. Toisin kuin maallinen kirkko ja joulupukki, eivät merimieskirkon kiltit virkailijat edes kysele onko paketin saaja kiltti, tuhma vai suoranainen hunsvotti. Sukkia tulee vaikka koko vuoden tukistelisi tyttöjä, potkisi mummoja ja piirtelisi tussilla seiniin.

Under the Bridge

”Suomalainen konttialus Ramona osui päin Aalborgin kaupungin pohjoispuolella olevaa rautatiesiltaa noin kello 22 keskiviikkona Tanskan aikaa. Henkilövahinkoja ei sattunut. Suuronnettomuus oli kuitenkin lähellä, sillä matkustajajuna oli ylittänyt sillan vain hieman ennen törmäystä

Turman syystä ei ole toistaiseksi tietoa. Poliisi ilmoittaa, ettei kapteenin verestä löytynyt alkoholia.

Alustavasti arvioidaan, että onnettomuus saattoi johtua kommunikaatiokatkoksesta. Kapteeni on sanonut huomanneensa, ettei silta ollutkaan ylhäällä, mutta ei kyennyt enää estämään törmäystä.”

Lähde: Yle.

Communication breakdown/ it’s always the same/ havin’ a nervous breakdown/ drive me insane, lauloi Led Zeppelin aikana, jolloin maailmassa ei vielä ollut värejä ja leipäkin leivottiin männystä. Todennäköisesti samaa rallia hoilaavat kuorossa myös laskusiltaa operoinut siltavahti sekä M/S Ramonan kansipäällystö juutinmaan virkamiesten kysellessä mikä meni vikaan.

Miksi silta todella ajoi viatonta rahtilaivaa päin, sitä en voi kertoa, sillä en sitä itsekään tiedä. Syitäkään en aio sen tarkemmin spekuloida, sillä väärien arvausten määrä oikeisiin verrattuna on niin suuri, että todennäköisesti vain erehtyisin, ja siitähän minä en pidä. Varmaksi uskallan kuitenkin väittää, että toisin kuin hyvä toimittaja on artikkelissaan uutisoinut, ei Ramona suinkaan ole konttilaiva vaan pienehkö irtolastialus. Tämä ei kuitenkaan muuta sitä faktaa, että niin silta kuin laivan keulakin ovat rutussa.

Vahinko on kurja ja kallis,  mutta ei lainkaan niin harvinainen tai laadultaan omituinen kuin sitä äkkiseltään saattaisi odottaa. Kommunikaatiokatkoksen ei tarvitse olla kummoinenkaan kun mineraalit alkavat jo rytistä, venyä ja paukkua; parisen vuotta sitten rotterdamilainen siltavahti paineli kontrollipöytänsä nappeja sellaisella intensiteetillä, että tuli huomaamattaan laskeneeksi siltansa suomalaisalus Najadenin komentosillan päälle. Ihmisvahingoilta vältyttiin, mutta laivan korsteeni sai huomattavasti entistä aerodynaamisemman muodon. Ja tuskinpa osun pahasti väärään jos väitän, että myös siltavahti vapautettiin silloisen virkansa raskaasta ja vastuullisesta taakasta työmarkkinoille etsimään haasteita uusista tehtävistä.

Etkö usko? Katso vaikka täältä kuvia ja feyenoordinkielistä sepostusta aiheesta.

Samansorttinen tapaus sattui myös Kanadassa kymmenkunta vuotta sitten, kun Wellandin kanavan siltavahti veisteli rahtilaiva Windocin savupiipusta turhat senttimetrit pois. Ja turhaksihan piippu kävikin, sillä törmäyksen jälkeen laivasta tuprutti savua muualtakin kuin pelkästä korsteenista. Miehistö selvisi säikähdyksellä, mutta laiva ei: yli nelikymmenvuotias alus myytiin kilohinnalla romukeisareiden huoleksi.

Mielenkiintoista sinänsä, laivan samanniminen edeltäjä joutui tismalleen samankaltaiseen onnettomuuteen samassa kanavassa vuonna 1938. Puhdasta sattumaa vai Illuminatin ja Supon salajuoni, mene ja tiedä. Se on kuitenkin fakta, että liikkuvaa kuvaa uudemman Windocin onnettomuudesta löytyy Youtubesta.

Alkuvuodesta Yhdysvaltain Kentuckyssa moottorialus Delta Mariner ja Eggnerin maantiesilta mittelivät voimiaan. Silta hävisi: lentokoneen rakennuspalikoita kuljettanut laiva näet erehtyi alittamaan sen väärästä kohtaa, jolloin alituksesta tuli, jos ei nyt ylitys, niin ainakin hyvä yritys. Aiemmin 1065 metriä pitkä silta on nykyään 91 metriä lyhyempi ja Delta Mariner vähän Sibelius-monumenttia muistuttavan nokkakoristeen verran pidempi. Ihme ja kumma, ihmisiin ei taaskaan sattunut. Kuvia näet kun painat tästä.

Maailmalla siis sattuu ja tapahtuu yhtenään. Onneksi sattuminen on kuitenkin harvinaisempaa kuin tapahtuminen, sillä siltamiljoonia nyt löytyy joka pitäjästä, mutta hyvät, riuskat ja muutenkin ihmisinä mukiinmenevät merimiehet ovat harvassa.