Tarkkasilmäisimmät ovat saattaneet huomata, että virtuaalisen laivapäiväkirjani sivut ovat olleet uusista teksteistä vapaita ja likimain kuukauden ajan. Se on valitettava mutta kuitenkin täysin loogisesti selitettävissä oleva tosiasia, jonka syntyyn vaikuttaneet tekijät luettelen tässä ja nyt:
- olin töissä, ja töissä joutuu tekemään töitä, ja työnteko rokottaa kirjoitusaikaa
- tulin kotiin ja kotona on paistanut aurinko, ja auringonpaiste rokottaa kirjoitusaikaa
Kotona olen ollut jo parisen viikkoa. Ahkerasti olen pyrkinyt sivistämään ja virkistämään itseäni esimerkiksi makailun, löhöilyn ja köllöttelyn voimin, ja olenpa muutamaan kertaan availlut ja tavaillut hieman kirjallisuuttakin. Lukuhommiin olen erityisen innostuneesti lähtenyt juuri näin keskiviikkoisin, sillä onhan kaikista viikonpäivistä keskiviikko ainut, jolloin postinkantaja tuo uunituoreen Aku Ankan aina ovelleni asti.
Kuulijan korviin saattaa tällainen lorvailu kuulostaa melko passiiviselta lomanvietolta, mikä ei ole ihme, sillä onhan minun itsenikin rehellisyyden nimissä myönnettävä, että tapani viettää aikaa on ollut aktiviteeteista köyhää. Tässä en kuitenkaan näe mitään väärää, sillä juostuani kuusi viikkoa pitkin maailman turkuja ja torkuja vako irvessä ja niska limassa, on ihan kiva levähtää kotona hetki, kaksi tai kymmenen. Pian on tämäkin hauskuus kuitenkin loppu, sillä horisontissa häämöttää uhkaava ja synkäntumma myrskypilvi, jonka varjo joskus peittää alleen jokaisen viattoman nuoren miehen; anoppini tulee huomenna yökylään. Alan siis imuroimaan.
Tarinoita ahterista 