Merisairas mies Tuusulassa

Lyhyen ja rauhallisen merimiesurani aikana ovat aallot kuljettaneet minua mitä moninaisimpiin paikkoihin, mutta harvoinpa olen pistäytynyt niin eksoottisessa käyntisatamassa kuin eilen. Kävin näet Tuusulassa. Sillä tapahtui niinä päivinä, että Varustamoliitolta kävi käsky, että maamme merenkulkusektorin nuoret toivot on koollepantava, ja missäs muualla sitä voisikaan panna yhtä mukavasti kuin tuusulalaisessa kokoushotellissa.

Kävi siis niin, että me, suomalaisten merenkulkuoppilaitosten valmistuvat vuosiluokat kaikista ammattikorkeakouluista Maarianhaminaa lukuunottamatta, kokoonnuimme hyvässä tarkoituksessa ja mitä suurimman ekumenian vallitessa saman katon alle kuulemaan, mitä Varustamoliiton edustajilla ja ulkopuolisilla luennoitsijoilla oli kerrottavanaan. Ja kerrottavaa riitti, sillä tuskin on koskaan aiemmin edes kuumin takkavalkea hohtanut yhtä kirkkaana kuin kokoushuoneemme päätyseinä erilaisten Powerpoint-esitysten heijastuessa videoprojektorista sen maalipintaan.

Luentoja oli lähtöön ja toiseen, ja niitä kaikkia yhdisti yksi asia: ne olivat joko hyviä tai huonoja. Osa käsiteltävistä asioista oli jo entuudestaan tuttuja, mutta mahtuipa joukkoon sellaisiakin puhujia, jotka jakoivat uutta tietoa vasemmalta ja oikealta sekä vähän ylhäältä ja alhaaltakin, eikä kompassiruusulta ollut helppo löytää sellaista suuntaa, josta uutta informaatiota ei olisi tarjottu. Enpä olisi uskonut, että voisin tästä enää paljoakaan lisää viisastua, mutta niin vain näyttää käyneen.

Erikoista oli sekin, että kun luennot loppuivat ja ilta eteni, alkoi hotellin lattia kummallisesti keinua jalkojeni alla, näkökenttäni sumeni ja jo kertaalleen syöty hyvä ja maittava ruokakin alkoi täysin autonomisesti nousta takaisin suuhuni. Ja kas, jos en olisi ruokasalin ikkunasta nähnyt puunoksien väräjävän tuulessa ja autojen kiitävän maantiellä, olisin voinut vaikka vannoa, että halon pohjoisen Atlantin aaltoja hurjassa syysmyrskyssä boforien koetellessa kasvojani.

Koska paikalla oli edustajia myös Turun ruotsinkielisestä koulusta, uskalsin hieman harjoittaa kielitaitoanikin. Ennen kuin uskalsin puhjeta kielikukkaistervehdyksiin toisella kotimaisella, jouduin tosin hieman voitelemaan kieltäni viinillä, mikä osoittautuikin hyväksi ratkaisuksi, sillä totisesti luulen, että illan muuttuessa yöksi hallitsin sellaisiakin kieliä, joita en aiemmin ollut kuullut edes puhuttavan.

Vaikka suuresti iloitsinkin kaikesta kokemastani, on loppujen lopuksi onni, etten suorastaan työkseni joudu kiertämään kaikenmaailman konferensseissa ja seminaareissa. Jo pelkkä ajatus saa maksani irvistämään.

Advertisement

Laivalle töihin

Blogini historia on lyhyt mutta ei kovin  pitkä, ja silti alan jo toistaa itseäni. Alkukuusta kirjoittamassani tekstissäni kerroin pikaisesti kuinka laivalle pääsee töihin, ja jo nyt ajattelin kirjoittaa samasta aiheesta uudestaan. On näet niin, että WordPressin integroidun tilastopalvelun mukaan blogitekstejäni eksytään lukemaan verrattaen usein erimuotoisilla mitenlaivallepääseeduuniin-tyyppisillä hakulausekkeilla, ja päättelin, että tarkempi katsaus voisi olla paikallaan.

Kaiken takana on nainen, laulaa eräs kuuluisa harmaatukkainen turkulainen veljespari, mutta perinteiseen varsinaissuomalaiseen tapaan he ovat väärässä. Avain kaikkeen ei suinkaan ole kaunis daami tai  hehkeä neitokainen, vaan pätevyyskirja, joka oikeuttaa haltijansa työskentelemään siinä mainitussa virassa laivalla. Kirjoja myöntää liikenteen turvallisuusvirasto Trafi. Pätevyyskirjoja on yhtä monta kuin on ammattinimikkeitäkin, eikä kokenutkaan työntekijä voi vaihtaa hommasta toiseen ilman riittävää lisenssiä, vaikka olisikin muuten kova pätemään. Pätevyyskirja on vähän kuin ajokortti: ilman sitä et saa töitä taksikuskina, vaikka kellottaisit Alastarolla millaisia aikoja tahansa.

Pätevyyskirjoista alin ja näin ollen myös ensimmäiseksi hankittava on vahtimiehen todistus, joka oikeuttaa haltijansa työskentelemään sekä kone- tai kansivahtimiehenä, tuttavallisemmin moottorimiehenä tai puolimatruusina. Lakitekstin mukaan edellytyksenä kirjan saamiselle on vähintään 16 vuoden ikä, voimassa oleva merimieslääkärintodistus, vahtimiehen koulutus sekä 60 vuorokautta ohjattua työharjoittelua ulkomaanliikenteeseen rekisteröidyllä kauppa-aluksella. Lisäksi hakija tarvitsee merimiespassin.. 

Koulutuksen voi hankkia kahta eri reittiä: ensimmäinen ja huomattavasti useammin käytetty vaihtoehto on täyttää yhteishakupaperit ja pyrkiä pääsykokeiden kautta merenkulun oppilaitokseen, joita on manner-Suomessa kolme (Turussa, Kotkassa ja Raumalla) sekä Ahvenanmaalla yksi. Opetusta annetaan kaikilla paikkakunnilla sekä toisen että kolmannen asteen kouluissa, ja vahtimiehen pätevyyteen vaadittavat opinnot ovat useimmiten kasassa ensimmäisen opiskeluvuoden päätteeksi. Toinen ja samalla harvinaisempi vaihtoehto on ilmoittautua maksulliselle vahtimieskurssille, joita järjestetään silloin tällöin ainakin Raumalla. Kurssi kestää kuukauden tai kaksi, jonka jälkeen alkaa kahden kuukauden mittainen työharjoittelujakso.

Merimieslääkärintodistuksen saat hankittua viekkaalta ja rahanahneelta lääkäriltä, joka on muuten kuin kaikki muutkin lääkärit, mutta on saanut keploteltua itselleen erityisluvan myöntää terveystodistuksia myös seilausmiehille.  Lääkärintarkastuksessa tohtori tutkii näkevätkö silmäsi, kuulevatko korvasi ja löytyykö kehostasi tauteja, jotka voisivat olla este laivatyölle. Tällaisia ovat muistaakseni ainakin diabetes sekä puna-vihersokeus, joskaan jälkimmäinen ei rajoita mahdollisuuksiasi työskennellä kone- tai talousosastolla. Kahden vuoden välein uusittavan lääkärintodistuksen hinta vaihtelee suuresti. Halvimmillaan olen selvinnyt kolmella kympillä, pahimmillaan olen joutunut pulittamaan paperista satasen enemmän.

Merimiespassin saat poliisilta, kunhan vain ensin lyöt tiskiin yhden kuudenkymmenen kolmen euron setelin, pari edustavaa valokuvaa sekä todistuksen siitä, että olet merimies tai ainakin merimiesopiskelija. Merimiespassi ei korvaa tavallista turistipassia eikä sillä ole mitään varsinaista käyttötarkoitusta, mutta sellainen on kuitenkin pakko omistaa. Vähän niin kuin iPad.

Kun edellämainitut ainekset ovat kasassa ja työharjoittelu on suoritettu, voit ottaa yhteyttä varustamoihin ja kysellä työpaikkoja, joita joko on tai sitten ei ole. Jos tärppää, voit pakata laukkusi ja lähteä laivalle, mutta jos ei ole, soita seuraavaan firmaan. Niitä riittää, ainakin toistaiseksi.

Jäikö jokin epäselväksi? Kirjoita kommentti tai lähetä sähköpostia, niin vastaan mitä vastaan jahka ehdin. Kommenttisi voit näpytellä tuohon alas, mutta sähköpostit on parasta lähettää osoitteeseen tarinoitaahterista at gmail.com

Koiravahti, LT

”I’m your boy, I’ll make you undulate with joy, ’cause I’m the doctor!”

Kun ihminen sairastuu, hän menee lääkäriin. Kun merimies sairastuu, hän ei mene lääkäriin, sillä lähin lääkäriasema ei sijaitse lähellä vaan kaukana, aina laivan määräsatamassa asti. Tämän vuoksi kaikki merenkulkua opiskelevat saavat koulutiensä varrella ainakin jonkinasteista terveydenhuollon koulutusta.

Rahtilaivalla sairaanhuollosta vastaa tai ainakin yrittää vastata erikseen nimetty perämies, joka tikkaa haavoittuneet, buranoi pääkipuiset, katetroi etuvaivaiset ja vaikka intuboi respiroimattomat. Osana viimeistä terveydenhuollon kurssia käväisin tuossa parin päivän ajan pikaisesti harjoittamassa tohtorintaitojani eräällä ensiapupolilla.

Ja voi veljet mitä kaikkea näinkään. Verestä, suolista ja paljaasta pinnasta, huumeista, neuloista ja lääkepirtusta, pistoista, viilloista ja ruhjeista, rytmihäiriöistä, anestesiasta ja defibrillaatiosta, sonnasta, visvasta ja oksennuksesta, niistä oli alkuviikon koulupäiväni tehty. Enpä osannut neljä vuotta sitten yhteishakukaavaketta täyttäessäni arvata, että merimieskoulun oppimäärään kuuluu vaipanvaihtoa ja verikokeita, mutta niinpä vaan näytti kuuluvan. Ja hyvä niin.

Kovana jätkänä suoriuduin aiemmin täysin vieraista tehtävistä kuitenkin kunnialla. Kukaan ei kuollut käsivarsilleni, vältyin tekemästä hoitovirheitä ja sain kanyylitkin hulautettua oikeisiin suoniin.  Muutamat vanhemmat potilasrouvat jopa erehtyivät ihmettelemään kuinka näin nuori mies voi jo olla näin ammattitaitoinen lääkäri, mutta ihmekös tuo, sillä olen usein itsekin löytänyt kasvoiltani amerikkalaisten tv-tohtoreiden karhean komeita piirteitä.

Jo parin päivän sairaalaharjoittelun aikana ehdin huomaamaan, että olen osannut valita itselleni sopivan alan. Laivan huoltohommat hoituvat vähän tyhmemmältäkin jätkältä, mutta ihmistäpä ei tuosta noin vaan fiksatakaan. Lisäksi sairaanhoitohommissa pääsisin vain harvoin käyttämään kahta suosikkityökaluani, kiukkua ja vasaraa.