Elän lopun aikoja. Kaiken jätän taakseni, sillä lähtö on lähellä, eikä kestä enää kauaa, ennen kuin maallinen taipaleeni on loppuun vaellettu. Onneksi kuitenkin vain väliaikaisesti, sillä vaihdan hetkeksi merellisempiin maisemiin.
Kävi näet niin, että päivänä muutamana puhelimeni soi ja sain kuulla, että eräs suomalainen öljykuljetusalalla toimiva laivanvarustaja olisi valmis vuokraamaan työpanokseni puoleksitoista kuukaudeksi kohtuullista ja käypää korvausta vastaan. Se oli tarjous josta en voinut kieltäytyä, ja koska olen elokuvista oppinut, ettei mainitunlaisista tarjouksista voi kieltäytyä, pakkasin laukkuni ja suuntasin maailmalle. Seuraavan kuuden viikon ajan siis osaltani huolehdin siitä, että Keski-, Pohjois- ja Itä-Euroopan kansat saavat dieseliä tankkeihin, kukin tarpeensa ja ostovoimansa mukaan.
Ensimmäinen määräsatamani on Helsinki-Vantaan lentokenttä, joka on satamaksi siitä poikkeuksellinen, ettei sinne pääse lainkaan laivalla, mutta sieltä pääsee helposti laivalle. Uusi työmaani nimittäin odottaa minua ja paria muutakin matkalaista Rotterdamissa, joka on rakennettu niin kauas kotoisasta Suomenmaasta, ettei sinne saavuta nopeasti muilla keinoin kuin lentäen. Muuten se on hyvä ja mainio kaupunki, ja tämän minä tiedän varmaksi, sillä vuosi sitten tutustuin siihen perusteellisesti, hieman yli 42 kilometrin verran.
Ennen työmatkani alkua kävin kaupungilla hieman tuhlailemassa vähäisiä rahavarantojani. Ostin uuden hammasharjan, suihkusaippuan ja viidentoista euron rannekellon, ja hieman matkalukemistakin minä itselleni ostin. Ostin myös paketillisen sukkia sekä muutaman kolmen euron elokuvan vapaa-aikaani ilostuttamaan, ja vieläpä kaiken tämän lisäksi ostin sydämeni sisarelle kimpun kukkia. En ainoastaan siksi, että olen herrasmies, vaan myös siksi, että olen lukenut mies. Muistan näet kotiäitinä työskennellessäni tavanneeni Anna-lehdestä, että kukat kasvavat paremmin kun niille juttelee, ja koska neitoni jää nyt yksin yhteistä kotiamme lämmittämään, on hyvä, että olohuoneen nurkassa on edes joku jolle jutella.
Minne matka jatkuu Rotterdamista, sitä en vielä tiedä enkä siitä liiemmin välitäkään. Todennäköisesti jonnekin sellaiseen paikkaan missä on laituri, kymmenkunta metriä vettä ja monta suurta säiliötä rannassa.
Tarinoita ahterista 