Koska olen luonnostani ujo ja arka nuorimies, päätin, että tarvitsen blogiani varten nimimerkin. Sellaisen hyvän ja vetävän, joka kuulostaisi samanaikaisesti sekä iskevältä, vakuuttavalta että salaperäiseltä. Koska Batman ja Mustanaamio olivat kuitenkin jo varattuja, jouduin tyytymään Koiravahtiin. Seuraavaksi ajattelin puhaltaa sivuun hieman sitä arvoituksen usvaa, joka mysteerisen pseudonyymini ja blogini kummallisen nimen yllä leijailee.
Koiravahdiksi kutsutaan vahtivuoroa, joka asettuu kello 16 ja iltakahdeksan välille. Erään vanhan merimiesvaleen mukaan nimitys juontaa juurensa siitä, että Ison koiran tähdistöön kuuluva Sirius syttyy taivaan tähdistä kaikkein kirkkaimpana aina ensimmäisenä koiravahdin aikaan. Tarina on komea ja romanttinen, mutta sen paikkansapitävyys vaihtelee suuresti vuodenajan ja maantieteellisen sijainnin mukaan. Esimerkiksi tällä pallonpuoliskolla Sirius siirtyy lähemmäksi horisonttia sitä mukaa, kun liikumme itse kohti Pohjoisnapaa, ja kun saavumme tarpeeksi ylös, ei sitä näy taivaalla enää lainkaan.
Uudemman ja kenties jopa jonkinverran totuudenmukaisemman teorian mukaan termillä kuvataankin lähinnä koiravahtien epäkiitollisia työaikoja. Onhan tuo näet yhtä koiran hommaa herätä neljältä aamulla ja tulla taas iltapäivällä jatkamaan, kun muut jo lopettelevat hommiaan. Kirjoittamattoman säännön mukaan koiravahtia ajavat useimmiten laivan yliperämies sekä kansimiehistä nuorin.
Ahterista puhuessaan eivät merimiehet aina tarkoita satamain neitojen rubensmaisen kauniita takalantioita, vaan aluksen peräosaa. Sanan etymologiasta minulla ei ole mitään varmaa tietoa, mutta fiksuna kaverina uskaltaudun päättelemään, että ahteri on johdettu suomen kieleen ruotsin samaa tarkoittavasta sanasta akter.
Hassusta kaksoismerkityksestään johtuen liittyy ahteriin lukuisia hauskoja kertomuksia. Kuvittelepa vaan miten kotijoukkoja ihmetyttää, kun nuori kansimies kertoo kirjeissään kuluttavansa työpäivänsä ahteria rasvaten. Voi miten kaikkia naurattaakaan!
Tarinoita ahterista 